Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

  Isosisko. Saammekohan koskaan enää viettää äidin kanssa edes yhtä päivää? Luuletko että saan tilaisuuden olla äidin kanssa, ymmärtää ja kuunnella hänen tarinoitaan, lohduttaa häntä hänen unelmistaan jotka ovat hautautuneet jonnekin ajan sokkeloihin? Jos saisin edes muutaman tunnin, sanoisin hänelle näin. Että rakastan kaikkea, mitä äiti teki, että rakastan äitiä joka pystyi tekemään sen kaiken ja että rakastan äidin elämää jota kukaan ei muista. Että kunnioitan häntä. 
  Isosisko, älä anna periksi, etsi äiti.

Kuusihenkisen eteläkorealaisperheen lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet maalta pääkaupunkiin, Souliin. Siellä jokainen heistä on opiskellut ja menestynyt omalla tavallaan, ja oman elämän aloittamisen myötä yhteydenpito ikääntyviin vanhempiin on vähentynyt. Eräänä tavallisena lauantaipäivänä vanhemmat matkustavat Souliin tapaamaan lapsiaan ja juhlistamaan isän syntymäpäivää, mutta Soulin rautatieasemalla perheen 69-vuotias äiti katoaa ilman rahaa tai mitään muutakaan omaisuuttaan.

Perheenjäsenten etsiessä kadonnutta, sairasta äitiä kukin heistä käy mielessään läpi muistoja hänestä. Kasvavan syyllisyyden myötä herää tietoisuus: tunsiko heistä lopulta yksikään todella naista nimeltä Park So-nyo? Tiesikö kukaan, mitä äiti toivoi tai halusi, mistä hän unelmoi, tai miten hän todella voi? Ymmärsikö kukaan äidin arvoa ja merkitystä?


Pidä huolta äidistä oli mainiota luettavaa kuluneelle äitienpäiväviikonlopulle. Se on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani, ja se on saanut roppakaupalla palkintoja paitsi kotimaassaan, myös muualla maailmalla. Romaanin kirjoittanut Kyung-sook Shin on yksi kotimaansa luetuimmista ja ylistetyimmistä kirjailijoista, ja menestyksensä kovalla työllä saavuttanut nainen: Hän on perheensä kuudesta lapsesta neljäs, ja koska hänen vanhemmillaan ei ollut varaa laittaa tytärtään lukioon, muutti nuori nainen veljensä luo Souliin, jossa hän työskenteli päivät elektoniikkatehtaalla ja opiskeli illat koulussa opinnot omalla työllään kustantaen. Lopulta hän valmistui Soulin taideinstituutista pääaineenaan luova kirjoittaminen.

Pidä huolta äidistä oli kiehtova kurkistus minulle ennestään hyvin vieraaseen kulttuuriin. Olen lukenut muutenkin hyvin vähän aasialaista kirjallisuutta, ja käytännössä lähes kaikki lukemani on ollut japanilaista (sekä pieni osa myös kiinalaista ja intialaista) kirjallisuutta. Kyung-sook Shin kuvaa taitavasti kotimaansa perinteitä vaalivaa kulttuuria vuosittaisine rituaaleineen; esi-isien muistojuhlia, uudenvuodenjuhlia ja sadonkorjuujuhlia, joihin huolellinen valmistautuminen ja säännöllinen osallistuminen on ollut perheille aina kunnia-asia. Hän sivuaa Korean sodan aikoja, ja niitä suuria muutoksia jotka maassa on nähty vain kahden sukupolven aikana: Vielä 30-luvun lopulla syntyneiden vanhempien nuoruudessa järjestetyt avioliitot ovat olleet yleinen tapa, mutta heidän lapsensa saavat elää modernissa maassa, jossa on vapaus valita kenen kanssa menee naimisiin, vai meneekö ollenkaan. Maa on noussut suuresta köyhyydestä vaurauteen, se on teollistunut ja sen väestö on enenevässä määrin siirtynyt maaseudulta kaupunkeihin. Koulutus ei ole enää harvinainen etuoikeus, vaan mahdollisuus, johon kasvavan nuoren on helpompaa tarttua.

Voimakkaimmin romaani kuvaa kuitenkin korealaisen naisen asemaa, äitiyttä ja sellaista elämää, jossa omille haaveille ei ole tilaa, sekä yhden perheen dynamiikkaa. Oli puistattavaa lukea miehestä ja lapsista, jotka ovat vuosien varrella tottuneet kohtelemaan perheen äitiä kuin tämä olisi huonekalun kaltainen itsestään selvä, lähes näkymätön osa kotia. En välillä miltei tiennyt, luinko naisesta, joka oli vaimo ja äiti, vai perheen palvelija. Pidä huolta äidistä kosketti ja liikutti, mutta myös ärsytti ja raivostutti - ja juuri siten herätteli pohdiskelemaan asioita monelta kantilta. Mietin paljon kulttuurieroja (ja kuitenkin kaikki kirjassa kerrottu voisi tapahtua yhtä lailla Suomessa, kun vain yksityiskohdat olisivat toisin), naisen asemaa (miksi äiti alistui jopa marttyyriuteen asti, vaikka hänessä selvästi oli kipakkakin puoli ja kyky asettua puolustamaan itseään?) ja kirjan päähenkilöä, kadonnutta äitiä (joka oli luku- ja kirjoitustaidottomuudestaan huolimatta tavattoman viisas ja neuvokas nainen, sitkeä ja sinnikäs selviytyjä). Romaanissa oli lopulta hieman yllättäen paljon lähelle tulevaa, ja näin Park So-nyossa monella tapaa omaa äitiäni - pientä, sitkeää naista, joka on lähes käsittämättömällä tavalla pitänyt viisihenkisen perheen kasassa, ilman kenenkään apua.

Kyung-sook Shinin kerronta on ovelaa. Kirja on jaettu neljään lukuun ja pitkähköön epilogiin, ja näistä viidestä osiosta kolmessa kertoja puhuttelee sitä henkilöä, jonka näkökulmasta tarinaa kulloinkin katsotaan. Tällä on oma tarkoituksensa, joka selviää tarinan edetessä, mutta tyylikeino on myös tehokas: lukija ei vain seuraa sivusta perheen lasten ja isän ajatuksia ja kasvavaa syyllisyyttä, vaan hän sulautuu osaksi niitä. Kun kertoja puhuttelee lasta tai aviomiestä, lukijasta tuntuu kuin juuri häntä puhuteltaisiin. Tarinan edetessä äänen saa myös kadonnut äiti, ja pienistä palasista, muistoista ja perheenjäsenten kertomuksista rakentuu kokonaiskuva yhden naisen elämästä. Naisen, joka on ollut pieni tytär, teini-ikäinen vaimo, nuori äiti, rakastava käly, huolehtiva lähimmäinen, ja lopulta sairas, vanha nainen.

Kirjailija kuvaa taitavasti perheen lasten ja erityisesti aviomiehen heräävää syyllisyyden tunnetta, ja niitä lukemattomia itsesyytöksiä, joita äidin odottamaton katoaminen herättää. Rivien väleistä tihkuvat perheenjäsenten epätoivo, suru ja kaipaus, ja vaikka paikoin kirjailija suorastaan alleviivaa ja osoittelee aviomiehen ja lasten aiempaa huonoa käytöstä ja pahaa oloa, tuntuu kaikki lopulta jotenkin viiltävän rehelliseltä ja aidolta. Henkilöt ärsyttävät ja surettavat, heitä tekisi mieli yhtä lailla nuhdella kuin halatakin.

  Kuinka pitkälle muistot tietystä ihmisestä ulottuvat? Muistot äidistä?
  Unohtuneita muistoja ajalta, jolloin äiti oli vielä vierelläsi, pulpahtelee kaikkialla mieleesi. Siksi et ole pystynyt keskittymään yhteenkään ajatukseen minuuttia kauempaa sen jälkeen, kun kuulit äidin kadonneen. Muistot tuovat mukanaan myös katumuksen.

Romaanin kieli on melko tavanomaista, eikä erityisen mieleenpainuvaa. Käännös on kuitenkin huolellinen ja hyvää, sujuvaa kieltä - ja iloitsin erityisesti siitä, että kirja on käännetty suoraan koreasta suomeksi! Kauniin kielen ja erityisten kaunokirjallisten ansioiden sijasta kirjan vahvuus on kuitenkin toisaalla: se näyttää melko tuskallisella tavalla sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, ja miten katsomisen sijasta olisi syytä opetella todella näkemään, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kirjan ovat lukeneet myös Norkku ja Mari A. (englanniksi), sekä Minna ja Ulla. Kaikki neljä ovat pitäneet lukemastaan.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Etelä-Korea