Tyypillinen perjantai-ilta. Pukeudun mekkoon ja lempikorkkareihini, laitan vähän huulipunaa. Tapaan ystäväni teekupillisen äärellä, vaihdamme kuulumiset. Siirrymme Tampere-talolle, etsiydymme kausikorttipaikoillemme eturivin tuntumaan, harmaapäiset vierustoverimme nousevat seisomaan päästäen meidät ohitseen, sillä saavumme paikoillemme aina vasta heidän jälkeensä. Sinfoniaorkesteri astelee lavalle mustissaan. Aina hyväntuuliset kontrabasistit hymyilevät, tutuksi käynyt alttoviulisti ottaa keskittyneen ilmeen, orkesteri virittää soittimensa konserttimestarin johdolla. Enää puuttuu kapellimestari, kohta kuunnellaan klassista.
Hetkinen. Kelataanpas takaisin.
Perjantai-ilta, check. Mekko, korkkarit ja huulipuna, check. Tampere-talo, check.
Mutta siihen loppuukin tuttu ja turvallinen. Olen elämäni ensimmäisessä rap-konsertissa - minä, joka en ikinä koskaan milloinkaan kuuntele räppiä tai hiphoppia, ja jonka hiphop-sivistys rajoittuu siihen, että tiedän että on olemassa Cheek ja Elastinen, ja sitten tämä Paperi T. On niitä varmaan muitakin. On aika vaihtaa Šostakovitš yhden illan ajaksi konemusiikkiin ja helsinkiläiseen ruuhkatukkaiseen rap-muusikkoon, ja nämä ovat luonnollisesti keski-ikäisen täti-ihmisen elämässä senkaltaisia hetkiä, jolloin ollaan vähän jännän äärellä.
Paperi T:ltä on hiljattain julkaistu esikoisrunoteos post-alfa (Kosmos, 2016) - ja se on muuten jo nyt ylivoimaisesti kuluvan vuoden myydyin runokirja! Alfan pelko -nimeä kantava illan konsertti oli samansisältöinen setti, kuin mitä edellisiltana oli nähty Helsingin Kulttuuritalolla. Kulttuuritalon keikka toimi samalla runokirjan julkkareina, kun taas Tampere-talolla vietettiin ikään kuin hautajaisia: Paperi T:n Emma- ja Teosto-palkitun esikoissooloalbumin, Malarian pelon, parivuotinen kiertue päättyi nyt Tampereelle. Reilun tunnin mittainen konsertti koostui albumin rap-biiseistä, sekä post-alfan runoista, joita artisti lausui konemusiikin taustoittamana.
Runojen aikaisen taustamusiikin koinkin omalta osaltani illan ainoaksi miinukseksi, sillä etenkin konsertin alkupuoliskolla musiikki oli niin kovalla, että ainakin minun tekstejä ennestään tuntemattomana oli paikoin vaikeaa saada sanoista selvää musiikin peittäessä ne alleen. Huomasin tämän harmittavan jo siksikin, että Paperi T:n runot osoittautuivat niin kiehtoviksi, että olisin mieluusti kuullut kaiken. Sekä biisien että runojen kuvasto koostuu mm. alkoholinhuuruisista bileistä, darra-aamuista, boheemielämästä, elämäntuskasta, eksistentiaalisista kysymyksistä, rakkaudenkaipuusta ja ajatuksista, jotka käsittelevät kuolemaa. Lopulta siis melko tuttuja ikuisuusaiheita - ja tätä pohdimmekin ystäväni Jaanan kanssa hänen käsitellessään blogissaan pari päivää sitten Mikko Aaltosen Cheekistä kertovaa kirjaa JHT - Musta lammas (Otava, 2016) (ja siteeraan nyt itseäni): Sanataide, ilmaisu ja kieli muuttuvat ajan myötä, mutta ihminen on aina pohjimmiltaan sama, samoja aiheita mielessään ja teksteissään käsittelevä. Jos Eino Leino olisi tässä ajassa parikymppinen taiteilijanalku, olisi hän varmasti juuri menestyvä Suomi-hiphop -artisti.
en pelkää hirviötä sängyn alla
pelkään hirviötä joka nukkuu sängyssäni
käyttää nimeäni
puhuu suullani
Älykköräppäriksi tituleeratun Paperi T:n tekstit sisältävät myös runsaasti viittauksia kirjallisuuteen, filosofiaan ja populaarikulttuuriin, ja miltei hihkuin innosta bongaillessani lyriikoista vaikkapa Henry Milleriä, Saarikoskea ja Melleriä, Eppu Normaalia tai Dave Lindholmia. Etenkin tämä seuraava katkelma herkisti tällaisen jo 90-luvun alussa Daven teksteistä lumoutuneen vanhan runotytön mielen:
kun hyväksyt, ettet tule koskaan kirjoittamaan mitään
yhtä kaunista kuin daven pieni ja hento ote
voit lakata stressaamasta ja jatkaa namedroppailua
Konsertti oli lopulta innostava ja hyvin toimiva kokonaisuus. Paperi T on esiintyjänä hurmaavan itsevarma ja karismaattinen, ja näin räppiin tottumattomana en lakannut ihastelemasta hänen selkeää artikulaatiotaan ja virheetöntä ulosantiaan - artistin sanat tai pasmat eivät menneet sekaisin missään vaiheessa, joka on ammattitaitoa, totta kai. Sekä runot että lyriikat olivat kiehtova sekoitus maskuliinisuutta, hätkähdyttäviä kielikuvia ja herkkyyttä. Tykkäsin, paljon! Myös illan valosuunnittelu ja lavaa taustoittavat videot olivat varsin onnistuneita. Ja se ruuhkatukka - oi kyllä, kiitos! (No onhan se ihan hullun söpö mies - kuin nuori pitkätukkainen Mikko Kuustonen silloin joskus yhdeksänkymmentäjotain!)
Menetetyn Suomi-rap -neitsyyteni ja tämän ehdottoman positiivisen konserttikokemuksen myötä aion ilman muuta hankkia käsiini Paperi T:n runoteoksen post-alfa. Tässä vaiheessa linkkaan kiinnostuneet Tiian & Tommin blogiin, jossa teos on jo ehditty arvioida.
Paperi T, Alfan pelko
Tampere-talon iso sali, 21.10.2016
Kesto n. 1 tunti 15 minuuttia
Pääsin konserttiin Tampere-talon kutsuvieraslipulla - iso kiitos!
***
(Kotiin päästyäni tunsin itseni virkistyneeksi ja kuuntelin jopa Spotifysta vähän lisää Paperi T:tä. Virkistymisen lisäksi tapahtui myös ilmeisesti jonkinasteista villiintymistä, sillä huomasin että mieleni teki siideriä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Löysin jääkaapin uumenista sopivasti tölkillisen hyvää irkkusiideriä - mutta siinä oli parasta ennen -päiväys mennyt helmikuussa 2015. Huokaisin, pistin teeveden kiehumaan ja päätin iltani tuttuun ja turvalliseen Šostakovitšiin. Mutta kyllä: se omalta mukavuusalueeltaan poistuminen tekee ehdottomasti hyvää. Suosittelen kokeilemaan!)