Mukamas Festivaali: Plexus Polairen Ashes

Plexus Polaire: Ashes 13.5.2016
Mukamas Festivaali 2016, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, Tampere

Pohjautuu Gaute Heivollin romaaniin Etten palaisi tuhkaksi
Kesto n. 1 tunti (ei väliaikaa)
Ohjaus: Yngvild Aspeli
Taiteellinen yhteistyö: Paola Rizza
Esiintyjät: Aitor Sanz Juanes, Andreu Martinez Costa, Pierre Tual
Lavastus: Polina Borisova, Gunhild Mathea Olaussen, Charlotte Maurel
Musiikki: Guro Moe Skumsnes ja Ane Marthe Sorlien Holen
Nuket: Yngvild Aspeli, Polina Borisova, Sebastian Puech, Sophie Coëffic
Puvustus: Sylvia Denais
Valosuunnittelu: David Farine
Videosuunnittelu: David Lejard-Ruffet

Kirjailija syntyy vuonna 1978 etelänorjalaiseen pikkukylään. Hänen ollessaan vain parikuinen vauva kylässä riehuu pyromaani, joka tuhopolttaa taloja ja ulkorakennuksia. Kertomukset tuhopoltoista ja pyromaanista seuraavat kirjailijaa läpi hänen lapsuutensa ja nuoruutensa, kunnes hän ymmärtää, että hänen on pakko kirjoittaa tarinasta romaani. Miehen kertoessa tätä tositarinaa hänen oma elämänsä kietoutuu erikoisella tavalla pyromaanin elämään, ja hänen elämästään alkaa nousta esiin tiettyjä elementtejä.

Mikä oikein on tämä ihmisen hallitsematon sydän, kenet me näemme kun katsomme itseämme? Gaute Heivollin tarinan seuraamisen sijaan esitys keskittyy romaanin keskeiseen teemaan: mikä on se tuhoisa voima, joka voi vallata ihmisen ja ajaa hänet syvään hulluuteen. 

Esityksen haasteena on saada yleisö kokemaan näkymätön raja normaalin ja hulluuden, luomisen ja tuhoamisen välillä. Tämä heiveröinen viiva erottaa meidät vaara-alueella oman rintakehämme sisällä. Kirjan kirjoittaja olisi yhtä hyvin voinut olla tämä tuhopolttaja. (Lainaus festivaalin ohjelmalehtisestä.)


Rakastan teatteria ja käyn katsomassa näytelmiä useamman kerran kuussa, mutta yksi teatteritaiteen alalaji minulla on jäänyt täysin paitsioon: nukketeatteri! Muistan nähneeni nukketeatteria viimeksi joskus alakouluaikoina, enkä oikeastaan ole kai edes ajatellut, että sitä ylipäänsä tehdään aikuisillekin katsojille, ennen kuin rakas ystäväni Elina otti asian puheeksi aiemmin keväällä. Sitä ennen olin törmännyt taidokkaaseen nuken käyttöön katsoessani Metropolitan Operan tämänkeväistä Madama Butterfly -produktiota, jossa päähenkilö Cio-Cio-Sanin pieni poika oli nukke. Tähtisopraanon ja nuken yhteistyö oli kerrassaan lumoavaa katsottavaa, ja siksi lämpenin heti Elinan ajatukselle osallistua tamperelaisille Mukamas 2016 -festivaaleille. Kyseessä on kymmenes Teatteri Mukamaksen järjestämä kansainvälinen nukketeatterifestivaali, joita on järjestetty vuodesta 1999 aina kahden vuoden välein. Festivaaliviikon aikana sekä kotimaista että kansainvälistä nukketeatteria on tarjolla ympäri kaupunkia sekä lapsille että aikuisille.

Päädyimme katsomaan eilisen ranskalais-norjalaisen esityksen Ashes, ja kokemus oli näin ensikertalaiselle niin huikea ja pakahduttava, että kykenin vain vaivoin hillitsemään itseäni hihkumasta riemuani Elinalle kesken esityksen. :) Esitys oli kerrassaan vaikuttava, suorastaan maaginen kokemus, joka sai minut ihastumaan ja innostumaan: että tällaistakin teatteritaidetta voi olla, enkä minä ole tiennyt siitä mitään!



Lavalla nähtiin pieniä ja isoja nukkeja, vaikuttavia eläinhahmoja, sekä nuken ja ihmisen taidokasta yhdessä näyttelemistä. Lavalle oli luotu paitsi kokonainen pieni kylä, myös kaksi eri ajassa nähtävää kotia, pyromaanin ja hänen iäkkäiden vanhempiensa koti vuodessa 1978, sekä kirjailijan sekainen nykyaikaan sijoittuva työhuone.

Esitys itsessään oli sanaton, ja olikin todella vaikuttavaa, miten paljon ja miten kokonainen tarina voidaan kertoa ilman sanoja. Kerrontaa tukivat ja tehostivat esitykseen oivallisesti valittu musiikki, savu ja erilaisin keinoin luotu tuli, sekä esittäjien äännähdykset, nauru, huudahdukset, tuhahdukset ja yskähdykset. Myös kirjailijan kirjoittamaa tekstiä heijastettiin lavaa peittävään harsomaiseen verhoon. Teksti syntyi kirjailijan sitä kirjoittaessa, välillä kirjaimet putoilivat ja sanat hajosivat kuin kirjailija ei itsekään tietäisi mitä sanoa tai ajatella.

Nukkejen käsittely oli niin tarkkaa, sulavaa, kekseliästä ja vaikuttavaa, että katsojalle syntyi illuusio niiden todellisuudesta. Esittäjien käsissä nuket heräsivät eloon, ne olivat tuntevia ja ajattelevia persoonia, jotka pelkäsivät ja surivat aidosti. Myös norjalaisen kyläyhteisön ahdistus ja toisaalta paine ja paheksunta tuntuivat lavalla voimakkaina.



Tarina itsessään on hieno kuvaus sellaisesta voimasta, joka elää ihmisen sisällä, ja jonka ihminen kykenee kanavoimaan joko hyvällä tavalla luoviksi tai pahoiksi teoiksi. Esitys keikkuu taitavasti fantasian ja todellisuuden rajamailla, ihmisen alitajunnan, ajatusten ja muistojen pinnalla. Se ei selitä asioita puhki, vaan jättää katsojan pohtimaan näkemäänsä, kenties myös miettimään omaa sisimpäänsä ja sitä, kenet itse näen, kun katson peiliin.

En ole vielä lukenut Gaute Heivollin menestyksekästä ja palkittua romaania Etten palaisi tuhkaksi, mutta kirja odottelee jo yöpöydälläni - Ashesin nähtyäni haluan todellakin lukea kahden miehen, tuhopolttajan ja kirjailijan, toisiinsa kietoutuvasta tarinasta kaiken.


Pääsimme katsomaan esityksen Mukamas Festivaalin pressilipuilla. Kiitos! Hällän näyttämöllä on vielä tänä iltana klo 19.30 mahdollisuus päästä näkemään sama esitys uudelleen. Jos vain mahdollista, käykää ihmeessä katsomassa! Täältä pääsee näkemään esityksen trailerin.